Motivoinnin vaikeudesta

Maanantai-iltana käytiin äidin ja siskon kanssa Heiluvassa hännässä kuuntelemassa luento Koiran ei-toivotun käytöksen ratkaiseminen. Masalla ja Lalolla alkaa parin viikon päästä Kiva koirakansalainen -kurssi, johon luento kuului. Luennolla puhuttiin aika perusjuttuja erilaisista ei-toivotuista käytöksistä, esim. hihnassa vetämisesta ja remmirähjämisesta. Hyvä luento oli kuitenkin!
Äiti sitten kysyi kotimatkalla, että opinko jotain uutta, ja hetki piti kyllä miettiä. Eräs mies oli luennolla ottanut puheeksi lasten/teinien osan koirankoulutuksessa. Eli siis jos koiraa opetetaan kävelemään vetämättä hihnassa, niin pitääkö kaikkien koiranulkoiluttajuen toimia savalla tavalla. Toivottavaa olisi, että kaikki tekisivät samalla tavalla. Miten sitten saa koiraa ulkoiluttavat nuoret tekemään muutakin kuin laajustamaan vetävän koiran perässä? Palkitsemalla niitäkin oikeasta käytöksestä. Nuorten motivoinnin ei luulisi olevan kovin vaikeaa, ellei koiran ulkoiluttaminen ole heistä ihan kamalaa.
Mutta meillä asia onkin toisin päin! Ensinnäkin oli todella mukava maanataina kuulla, että äiti lähtee seuraavana päivänä neljäksi päiväksi jonnekin kylpylään, mikä nyt olikaan matkan syy. Eli Lalo jää kokonaan mun vastuulle. Onhan se sitä kyllä yleensä muutenkin. Tässä meillä on nyt sitten ollut hyvin aikaa opetella kävelemään hihnassa, kun kukaan ei ole ollut häiritsemässä. Lalo on kova vetämään, ja sitä on erilaisin keinoin yritetty saada kulkemaan nätisti. Vetäminen on huomattavasti kovempaa äidin kuin minun kanssani. Maanantai-iltana päätin, että nyt loppui vetämiset! Maanantain jälkeen en ole käyttänyt koiria yhdessä lenkillä. Paitsi jos olen itse juossut, silloin vetämisongelmaa ei juurikaan ole. Me ollaan tehty ihan lyhyitä lenkkejä varsinki Lalon kanssa, koska muuten mulla menee hermot. Lenkeillä on ollut mukana naksutin, ja palkkaa on tullut todella todella paljon. Laloa palkkasin aluksi meilkein joka askeleella. Jos se vetää, matka ei jatku. Edistystä on selvästi tapahtunut jo muutaman päivän aikana.
Nyt ongelma onkin, että millä ihmeellä saan äidin jatkamaan samalla tavalla koiransa kouluttamista. Oikeastaan mulle on ihan sama, miten äiti aikoo toimia (kunhan kertoo mulle, että voin tehdä myös niin), mutta jotain on senkin nyt koiransa eteen tehtävä. Mä en vaan jaksa enää Lalon vetämistä. Eli, toisin kuin otsikosta olisi ehkä voinut luulla, mulla ei ole koirien motivoinnissa mitään ongelmia. Ne palkkautuu molemmat hyvin namista ja lelusta, toki tilanteesta ja palkan laadusta riippuen. Ja onhan nitä muitankin palkkaustapoja. Mutta äiti onkin sitten eri juttu. Mulle tulee lähinnä mieleen "rangaistuksia", jos se ei tee asian eteen mitään. Mutta ei sekään oikein toimi, äiti rupeaa vaan huutamaan mulle, ja lopputulos on se, että Lalo kärsii (ja Hilu siinä samalla niin kuin tähänkin asti). Eli vinkkejä otetaan vastaan!