torstai 22. marraskuuta 2012

Best in 10.11

Mimmi <3
Lauantaina 10.11 oli vuorossa Best in-pentunäyttely Helsingin messukeskuksessa. Tällä kertaa mentiin bussilla, kun yhdellä bussilla päätsiin ihan lähelle. Polskeja oli neljä, Lalon lisäksi Junnu, Mimmi ja kuukautta nuoempi Nowa. Pojat pääsivät ensin kehään. Lalo ei oikein malttanut juosta Junnun perässä, mutta yksin meni hyvin. Seisominenkin oli vähän levotonta. Junnu valittiin ykköseksi ja Lalo kakkoseksi kera KP:n. Mimmi valittiin parhaaksi nartuksi, jonka jälkeen parhaaksi pennuksi valittiin Junnu. Sitten oli vielä kasvis, joka oli ROP kera KP:n.

Lapanen

Jäätiin odottelemaan ryhmäkehiä sekä parikisaa, johon oli taas ilmoitettu kaksi paria. Junnu kävi ryhmäkehässä jälleen hienoin tuloksin, pikkuherran lopullinen sijoitus oli RYP4! Parikisassa molemmat parit käyttäytyivät hienosti, mutta tuomaria ei PONit kiinnostaneet, joten sieltä ei tullut menestystä. Kasvattajakisassa oli sama tuomari, joten sekin meni sitten vain läpijuoksuksi.

Junnu RYP4!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Lahti pn 28.10 ja Koneen kentän mätsäri
















Sunnuntaina 28.10 käytiin Lalon kanssa Lahdessa pentunäyttelyssä. Polskeja oli ilmotettu jopa kahdeksan kappaletta, neljä narttua ja neljä urosta. Lalon sisaruksista oli mukana Junnu ja Mimmi. Lalo oli tällä kertaa vanhemmissa pennuissa, joissa oli myös Junnu. Pikkuherra liikkui tosi hienosti Junnun perässä ja yksin se vasta hienosti menikin. Laltsu seisoi myös nätisti paikallaan. Lalo jä kakkoseksi kera KP:n ja kivan arvostelun. Pu-kehässä Lalo sijoittui kolmanneksi. Junnu oli lopulta ROP ja Mimmi VSP. Me osallistuttiin myös kasvikseen, jossa oli kolmen sisaruksen lisäksi kuukautta nuorempi Nano. KP tuli, mutte mitään kummempaa.                                                                                                       



 
Tuomarina oli Tarja Löfman.
Mittasuhteiltaan tyypillinen urospentu. Hyvä purenta, vahva kuono-osa. Vielä hieman pyöreä kallo. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Riittävän leveä rintakehä, joka saa tulla vielä syvemmäksi. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Ylälinja elää vielä. Lupaava karvapeite. Mukava käytös.
PEK2 KP PU3



Viikkoa myöhemmin Koneen kentällä järjestettiin mätsäri, jonne myös Hilu pääsi mukaan. Neiti oli todella innoissaan, kun pääsi pitkästä aikaa mukaaa. Bussilla matkustaminen sujui molemmilta mallikkaasti. Perillä Hilu laitettiin häkkin ja siellä se kiltisti makoili. Lalon vuoro oli ensin. Hampaiden näyttämisessä oli vähän ongelmaa, mutta muuten meni hyvin. Sininen nauha tuli, eikä nauhakehässä sijoituttu. Hilu käyttäytyi kehässä tosi hienosti. Sekin sai sinisen nauhan, eikä sijoittunut. Hilun osalta tämä oli vuoden viimeinen mätsäri, Lalo varmaan pääsee vielä pentumätsäriin 18.11.