keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tokoilua

Hilun kanssa ollaan nyt ruvettu vähän aktiivisemmin tokoilemaan. Kotona ollaan hiottu lähinnä perusasentoa ja luoksetuloa sekä maahanmenoa. Tilaa on melko vähän, eli mitään kokonaisia liikkeitä ei edes mahdu treenaamaan. Ulkonakin on ollut niin kylmä, ettei siellä ole kauheasti voinut treenata.
12.1. lähdettiin Hilun kanssa agimestaan möllitokokisoihin. Hilu oli ilmoitettu nakkilelu-luokkaan, jossa liikkeen aikana palkkaaminen ja varsinkin kehut olivat sallittuja. Paikalle oli tullut tosi paljon koiria, eikä tilaa ollut kauheasti kehien ulkopuolella. Hilu käyttäytyi kuitenkin todella hienosti muiden koirien keskellä, pari kertaa ärähti yhdelle koiralle, joka tuli ihan lähelle.
 Aluksi oli luoksepäästävyys. Mulla oli kädessä namia, jota Hilu sai syödä koko liikkeen (jos sitä nyt voi liikkeeksi kutsua) ajan. Tuomari vähän rapsutteli leuan alta ja H ihan pikkuisen väisti, mutta kymppi tuli kuitenkin. Kaikista muista liikkeisä tuli 9,5, eli tosi hyvin meni. Perusasento oli pari kertaa vähän vino ja jäävissä oli liikaa vartaloapuja. Lopullinen sijoitus oli n.10 koiran joukosta toinen! Palkinnoksi saatiin ainakin vetolelu ja erilaisia nameja.