keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Messari

Yhdeksän aikaan perjantai-iltana tuli sähköpostiin viesti, jossa kerrottiin, että polskien tuomari on vaihtunut. Tämän takia myös aikataulut muuttuivat, meidän kehä siirtyi monta tuntia myöhemmäksi. Lauantaiaamuna ehdittiin siis tekemään Hilun kanssa kunnon pitkä lenkki. Lalo oli käynyt jo aiemmin ulkona, enkä jaksanut ottaa sitä mukaan. Me saimme autokyydin messukeskukseen, jossa olimmekin perillä jo hyvissä ajoin ennen kehän alkua.
PONeja oli ilmoitettu muistaakseni 18, joista kolme oli poissa. Ensin kehään pääsivät urospennut, eli Junnu ja Lalo. Lalo liikkui hienosti Junnun perässä, ja yksin se vasta hienosti menikin. Hampaiden näyttö meni ok, mutta kun tuomari rupesi etsimään silmiä, Lalo kiemurteli, eikä halunnut, että sen päätä tutkitaan. Tuomari hermostui Lalolle, mutta kyllä ne silmät sieltä lopulta löytyi. Junnu valttiin taas ykköseksi ja Lalo kakkoseksi ilman KP:tä. Junnun ja Lalon arvostelut olivat melkein samanlaiset, mutta jostain syystä Lalo jäi ilman KP:ta. Varmaan se johtui käytöksestä. Pennuista oli jäljellä vielä Magi, joka oli VSP Junnun ollessa ROP.
Lyhyen odotuksen jälkeen päästiin Hilunkin kanssa kehään, ensimmäistä kertaa valioihin. Hilu oli tosi innokkaalla tuulella, joten se ei liikkunut kauhean hyvin. Hilu antoi tuomarin tutkia, vaikkakin nojaili muhun aika paljon. Arvostelussa mainittiinkin ujoudesta. Hilu sai ERIn ja jäi luokkansa viimeiseksi eli kolmanneksi.


Kehän jälkeen siirryttiin rally-tokokehän luokse. Hilu oli ilmoitettu myös rally-tokokisoihin, joita saatiin odottaa pari tuntia. Kisat meni ihan kivasti, mutta Hilusta huomasi, että oli ollut pitkä päivä takana. Neiti ei kunnolla jaksanut keskittyä ja oli vähän liian innokas. Hyväksytty tulos tuli kuitenkin, pisteitä saatiin 80/100. Tämä oli Hilun kolmas hyväksytty tulos alokasluokasta, eli RTK1 saavutettu! Hilu taitaa olla ensimmäinen ja ainoa polski Suomessa, joka on sen saanut. Nyt vaan treenaamaan avon kyltit kuntoon!
 Sunnuntaina kehään meni vain Lalo, Hilun näyttelyt jää nyt ainakin vähäksi aikaa tauolle. Pentuihin oli ilmoitettu taas Junnu ja Lalo. Lalo ei liikkunut Junnun perässä yhtään, veti vaan hirveetä vauhtia perään. Pään tutkiminen onnistui paljon paemmin kuin lauantaina, mutta vielä olisi parantamisen varaa. Yksin Lalo liikkui jälleen todella nätisti. Lalo jäi kakkoseksi ilman KP:ta.
Esitin PU-kehässä junnu-uroksen, joka ei aluksi oikein malttanut seistä, mutta lopuksi seisoi ihan hyvin. Roppikehässä esitin valiouroksen, joka ei oikein tykännyt siitä, että joutui vieraan kanssa kehään, mutta ihan hyvin me kuitenkin selvittiin.