sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Viimeinen kehätreeni ennen erkkaria

Eilen pääsi molemmat koirat taas mätsäriin. Mätsäri järjestettiin Lauttasaaren Mustin&Mirrin pihalla, mikä tarkoitti meille metromatkaa. Molemmat koirat käyttäytyivät mertossa hienosti, Hilukaan ei enää juurikaan stressaa julkisissa kulkemista. Lalo kulkee nykyään bussilla tosi hienosti, kotimatkalla se nukahti bussiin.
Perillä piti vaan hakea koirien numerot, koska tapahtumaan oli pitänyt ilmottautua etukäteen. Puoli tuntia ehdittiin odotella ennen kehien alkua. Isot pennut ja aikuiset arvosteli sama tuomari, pennut oli vuorossa ensin. Aluksi kaikki 17 pentua kutsuttiin kerralla kehään. Meidät jaettiin kahteen ryhmään, ja ensin toiset juoksi pari kertaa kehän ympäri ja sitten toiset. Lalo meni suurimman osan matkasta hyvin, välillä vähän veti tai pomppi. Sitten tuomari rupesi arvostelemaan normaalisti pareittain. Lalo antoi tutkia hienosti, hampaidenkin katsominen onnistui hyvin. Liikkeet meni hyvin, paitsi että Lalo tekee samaa kuin Hilu, eli katsoo muhun. Me saatiin punainen nauha, koska Lalo liikku paljon paremmin kuin meidän pari. Punasten kehässä metiin pari kertaa yhdessä ympäri, jonka jälkeen tuomari poimi neljä jatkoon. Me tiputtiin tässä vaiheessa, mutta Lalon käytökseen olin tosi tyytyväinen.
Pentujen jälkeen alkoi heti isot koirat, joita oli n. 15. Hilu käyttäytyi hienosti, tuomarin tutkiessa vähän nojasi. Liikkeet meni tosi hyvin, ja niiden takia me saatiinkin punainen. Punasten kehässä juostiin kerran yhdessä ympäri. Hilun takana oleva koira haukkui ja murisi, mutta neiti ei välittänyt siitä melkein yhtään ja meni vaan eteenpäin. Tuomari valitsi taas neljä jatkoon, ja tällä kertaa me oltiin mukana! Juostiin taas yhdessä ympäri, ja lopulta Hilu sijoitettiin kolmanneksi! Tuomari tuli kättelemään mua, ja Hilu vaan odotti rauhassa vieressä.

Viime tiistaina käytiin taas muiden polskien kanssa agilityssä. Molemmat koirat oli mukana, vaikkei Lalo oikein mitään tehnytkään. Hilu oli tosi innokas jälleen kerran ja teki hienosti.
Keskiviikkona oli Lalon agilitypainotteinen pentukurssi, jossa me treenattiin kosketusalustaa, odottamista ja sivulletuloa.


Ensi lauantaina onkin jo Lalon ensimmäinen rotukehä! Polskeja on ilmotettu hurjat 41 kappaletta, joista pentuja on ainakin kuusi. Meiltä reissuun lähtee vaan Lalo Hilun jäädessä kotiin.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Näyttelyitä, mätsäreitä ja rally-tokoa

Viime päivityksestä onkin kuulunut jo aika kauan. Paljon kaikkea on tapahtunut, vaikka en ole blogia oikein ehtinyt kirjoittaa. Alkuun voisi kertoa, että Hilu kävi torstaina silmäpeilauksessa, jossa sen silmät todettiin terveiksi.


Elokuun alussa lähdettiin Hilun ja äidin kanssa Kuopioon, jossa järjesteltiin Sawo Show. Lähdettiin jo torstai-iltana junalla. Matka meni hyvin, Hilu oli kevythäkissä melkein koko matkan. Me ei saatu ison koiran paikkaa, mutta häkki mahtui vastakkaisten tuolien väliin pöydä alle.

Perjantaina oli ensimmäinen näyttelypäivä. Polskeja oli muistaakseni 16, joista kaikki sai ERI:n. Hilu sai myös SA:n, muttei sijoittunut PN-kehässä ja sertikin meni junnulle. Lauantaina polskeja oli 19 ja Hilu sai EH:n. Sunnuntaina stressaantunut neiti ei enää jaksanut käyttäytyä, ja kun tuomari tuli juttelemaan mulle, hyppäs päin. Hylätty siis.

Sitten oli vuorossa mätsäreitä ilman kummempaa menestystä kuitenkin hyvällä käytöksellä ja agitreenejä ja Lalon agilitypainotteinen pentukurssikin alkoi.
Lalo mätsäröi sin ei sij.
Hilun rally-tokokisaura alkoi Hyvinkäällä 18.8 kun me kisattiin ekaa kertaa alossa. Himpula keskittyi hienosti ja saatiin tosi hyvät pisteet, 95/100.  Mä en tajunnut kinnittää huomiota siihen, missä kohtaa kyltti pitäisi suorittaa, joten neljä pistettä lähti sen takia, että suoritettiin kyltit liian kaukana. Yksi piste lähti siitä kun Hilu törmäs tötsään mun takia. Meidät valittiin myös tuomarin suosikeiksi. Hieno polski! Video kisoista
Seuraavana päivänä, 19.8 olikin taas näyttely, tällä kertaa Heinolassa. Poneja oli neljä, kaksi avonarttua, yksi valoinarttu ja yksi uros. Hilu käyttäytyi hienosti ja sai ERI:n ilman SA:ta.
Eilen käytiin taas rallykisoissa. Kisat järjestettiin Nastolassa nuorten agilityn sm-kisojen yhteydessä. Hilu oli taas hieno ja ehkä vähän liian innokas. Hienosti seuras koko matkan ja suoritti liikkeet kivasti. Pisteitä tuli 96/100. Mä en tiennyt/muistanut, että kun koiran on kiertänyt kun se istuu tai makaa, pitää pysätyä hetkeksi. Jatkoin vaan suoraan ja tästä lähti 3 pistettä. Yhdessä eteen istumisessa H oli liian innokas ja istui aluksi etutassut ilmassa, mistä lähti yksi piste. Enää yksi hyväksytty tulos ja Hilu saa koulutustunnuksen ja pitää vaihtaa luokkaa. Avossa koiran pitääkin olla jo vapaana. Video kisoista


Tänään käytiin Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla näyttelyssä. Poneja oli ilmoitettu neljä, mutta yksi puuttui. Hilu oli ainut narttu. Tuomariksi oli vaihtunut portugalilanen Janeiro Francisco Salvador.  Neiti käyttäytyi hienosti, tosin tuomari koski oikeastaan vaan päähän, ei tainnut hampaitakaan kauhean tarkasti katsoa. Myös liikkeet meni hyvin. Kehäsihteeri näytti punaista läpyskää ja sanoi ERI, SA ja SERT! Sieltä se tuli, Hilu on nyt Suomen muotovalio! Koska narttuja oli vain yksi, jatkettiin vielä rodun parhaan valintaan. Hilu oli lopulta VSP. Tulos siis AVO ERI1 SA PN1 SERT FI MVA VSP! Jeejee. Ens viikolla olis vielä Porvoo kr, mutta taidetaan jättää se väliin.