lauantai 23. helmikuuta 2013

Uusi häkki

 Eilen käytiin mustissa ja mirrissä ostamassa autoon uusi häkki Liettuan matkaa varten. Tai kyllähän sitä tietenken muutenkin käytetään. Hilu rupesi heti nukkumaan, kun se laitettiin häkkiin, mutta Lalo ei oikein tykännyt. Istui ja läähätti, mutta ei se muutenkaan häkeistä oikein tykkää.
Ensi viikon perjantaina lähdetään aamulla aikaisin laivalla kohti Tallinnaa, josta sitten jatketaan Vilnaan. Meidän kyydissä lähtee myös Lalon veli ja iskä sekä niiden omistaja. Lalo menee kehään vaan sunnuntaina, Junnu-veli menee sitten lauantaina. Sunnuntaiksi on ilmoitettu muistaakseni kuusi polskia.


maanantai 18. helmikuuta 2013

Lalon ensimmäiset viralliset näyttelyt




Sunnuntaina 13.1 lähdettiin Lalon kanssa Lahteen ryhmänäyttelyyn. Paikalla oli neljä polskia, junnu-uroksia oli kaksi. Lalo käyttäytyi hienosti ja sijoittui junnujen ensimmäiseksi SA:n kera. Paras uros kehässä Lalo hävisi valiolle, mutta sai ensimmäisen sertinsä! Lalon sisko Mimmi oli VSP ja sai myös ensimmäisen sertinsä! Tuomarina oli suomalainen Hans Lehtinen.

Erittäin kaunis kokonaisuus. Sopivan kokoinen, erittäin hyvät mittasuhteet. Kaunis pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Seisoo hyvin raajoillaan. Erittäin hyvä karvanlaatu. JUN ERI1 SA PU2 SERT!

Seuraavana oli vuororssa Turun kansainvälinen näyttely 19.1. Polskeja oli reilusti enemmän kuin Lahdessa, junnu-uroksia oli kolme. Lalo ei oikein liikkunut yhdessä muiden kanssa, mutta yksin meni nätisti. Seisominenkin sujui hyvin. Lalo jäi kolmanneksi ilman SA:ta. Tuomarina oli Polgar Andras.

Medium dog, good formation, neck, head, soft in back. Good topline. A bit narrow in movement. Good coat. JUN ERI3

Parin viikon päästä lähdetään Lalon ja muutaman muun PONin kanssa Liettuaan! Sen lisäksi Laltsu on ilmoitettu Lappeenrantaan, Tampereelle ja Hyvinkään ryhmikseen. Katselmukseenkin poika on tietysti menossa. Huhtikuussa Lalo pääsee Viroon kolmeen näyttelyyn.