Aloitin uuden koulun elokuussa, ja nyt kun ollaan jo melkein neljäsosa käyty voisin vähän kertoa miten täällä on mennyt. Mun pitäisi siis valmistua eläintenhoitajaksi puolentoistavuoden päästä! Koulu on Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto, Kokemäen toimipiste.
Mä olen viihtynyt täällä ihan älyttömän hyvin, joka johtuu suurelta osin kivasta luokasta ja etenkin mahtavista kämppiksistä! Toki opiskeltavat asiatkin on tosi mielenkiintoisia, ja suurin osa opettajista asiansa osaavia).
Ensimmäinen jakso (eli ekat kahdeksan viikkoa) kului aika lailla opeteltaessa uuden koulun tapoihin. Lukioon verrattuna täällä edetään t o d e l l a hitaasti, mutta toisaalta iso osa käytävistä asioista on tulevan ammatin kannalta oikeasti tärkeitä (olin ehkä huono lukiolainen, joten ei sieltä ihan hirveästi mitään mieleen jäänyt). Eka jakso oli siis kokonaan teoriaa, istuttiin yhdessä ja samassa luokassa kahdeksan tuntia päivässä. Käytiin läpi mm. biologisia perusteita, eläinten ruuansulatusta ja lisääntymistä.
Normaalisti meillä alkaa koulu 8.00 ja loppuu 15.15. Meillä on kai periatteessa 45 minuutin tunnit, mutta niitä on aina kaksi putkeen. Tähän asti on ollut aina kahta "ainetta" päivän aikana, eli ennen lounasta yhtä ja lounaan jälkeen toista. Paitsi perjantaisin, jolloin on koko päivä samaa ja koulusta päästään jo vähän yhden jälkeen. Meillä ei vaan ole juurikaan ollut perjantaisin koulua, vaan ollaan päästy jo torstaina lähtemään. Ennen koulun alkua on aamupala, päivällä lounas ja koulun jälkeen päivällinen. Ruoka ei maksa meille mitään ja on usein tosi hyvää, huomattavasti parempaa kuin aikaisemmissa kouluissa joissa oon ollut.
Lalokin on päässyt mukaan kouluun! |
Viime jakso oli kokonaan käytännönjuttuja, ja nyt kaksi seuraavaa on taas pelkkää teoriaa. Maanantaina meillä alkoi uusi jakso ja nyt käydään läpi yrityksen perustamista. Aika puuduttavaa kuunnella samaa opettajaa kahdeksan tuntia päivässä neljä päivää viikossa, varsinkaan kun oman yrityksen perustaminen ei ainakaan tällä hetkellä ole suunnitelmissa... Tammikuun lopussa päästään taas eläinasiaan, jolloin sama opettaja pitää vaan neljä tuntia putkeen ja on muutenkin kiinnostavampi aihe.
Meidän piti viikko sitten päättää suuntaudutaanko pien- vai tuotantoeläimiin. Valitsin pitkän mietinnän jälkeen pieneläimet, mutta aion käydä heti tähän perään myös tuotantoeläinpuolen jos (ja kun?) se on vielä lakimuutoksen jälkeen mahdollista. Se pidentäisi opintoja ainakin puoli vuotta, mutta sitten olisi huomattavasti monipuolisemman jatkomahdollisuudet. Ja on ne lehmät oikeesti aika kivoja!
Keväällä alkaa ensimmäiset työssäoppimiset, ja ni1tä on kaksi heti putkeen. Ollaan yhdessä paikassa aina viisi viikkoa putkeen, eli kevään/kesän aikana on yhteensä kymmenen viikkoa toppia. Työssäoppimisten jälkeen alkaakin viiden viikon kesäloma, ja elokuun alussa alkaa jo toinen vuosi! Työssäoppimisia on yhteensä neljä koulun aikana, eli 20 viikkoa.
Säpilän silta |
Oi että, tulee ihan ikävä Kokemäkeä, kun näitä sun postauksias lueskelee. Samoja muistiinpanoja oon määkin ollut kirjottelemassa :D Oot ilmesesti hyvin viihtynyt? :)
VastaaPoistaJoo oon tosi hyvin viihtynyt! Meillä on ihan mahtava luokka ja on vähän haikeeta kun valmistutaan ihan kohta. Tällä hetkellä meillä o tosin on yritystoimintaa, mikä on aika kamalaa, mutta eiköhän siitäkin selvitä :)
VastaaPoistaOnnea valmistumisesta vaikka siitä jo aikaa onkin :)Olen itse aloittamassa kyseisen koulun tänävuonna :) Kysyisinkin että pitääkö ostaa joku oppikirja ja vielä saako koululta työvaatteet esim. haalarit? Vai pitääkö jotkut työvaatteet ostaa itse?
VastaaPoistaKiitos ja onnea kouluun pääsystä! Kirjoja ei tarvita, tehtiin tunneilla itse muistiinpanot ja monisteitakin saatiin aika paljon. Omat työvaatteet ja turvakengät pitää hankkia, mutta siitä ohjeistetaan sitten koulussa ja ihan hyvin on aikaa niiden hankkimiseen. Niitä vaatteita ja kenkiä käytetään mm. traktori- ja raksatunneilla. Navetalla käytetään koulun haalareita ja saappaita. Jos joku asia mietityttää niin multa saa toki enemmänkin kysellä! :)
VastaaPoistaKiitoksia paljon :)
VastaaPoista